2013

JALKAPALLON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

Jaoston tavoitteena on tarjota virikkeellistä ja ohjattua harrastus- ja kilpailutoimintaa jalkapallon parissa. Jaoston toiminta 2013 noudattelee kauden 2012 toimintaa.

Miesten joukkue pelaa vitosdivisioonassa? Ilmoitetaan joukkue JKKI-35-sarjaan. Varsinaisten juniorijoukkueiden määrä ja ikäluokat täsmentyvät vasta kevättalvella.

Junioripuolella yhteistyötä tehdään ainakin KoPan kanssa ja mahdollisuuksien mukaan myös PEPON kanssa.

Nuorimmille harrastajille pyritään järjestämään ns. jalkapallokoulu tai osallistuminen korttelijalkapallosarjaan tai piirin pienpelisarjaan.

Keväällä ennen nurmelle pääsyä vuokrataan harjoitusaikaa juniorijoukkueille harjoitushallista tarpeen mukaan.

Järjestetään Kaikki Pelaa –ohjaajakoulutus Savitaipaleella.

Jalkapallojaosto osallistuu Sapassi -futis tapahtuman järjestämiseen yhdessä Suomen Jalkapallovalmentajat ry:n kanssa.

Nurmikentän kunto selvitetään ja tarvittaessa kunnostetaan. Kentänhoitoon, kasteluun, pelikenttien merkintään ja jalkapallokoulun vetäjiksi yritetään palkata paikkakuntalaisia nuoria kesätöihin.

Kentän hoitokuluihin haetaan kunnalta kohdeavustusta.

Muita tulonhankintakeinoja ovat perinteisesti Säänjärven järjestysmiesvuoro sekä Osuuspankin hippokisat

 

Jaoston kokoonpano kaudelle 2013:

Jari Enbuska, puheenjohtaja
Teppo Halme
Kaarina Kilpi, sihteeri
Antti Kontunen
Esa Mäkelä
Jani Näivä
Seppo Niinimäki
Jarmo Olkkonen
Sami Vesakoivu
Jukka Ukkonen (salibandy)

 

Savitaipale 17.10.2012   
Jari Enbuska