Turnaussäännöt v.2011

TURNAUS SÄÄNNÖT                                                                  3.4.2011

TÄRKEITÄ ASIOITA SALIBANDYTURNAUKSESTA

 

Koska turnaus on "urheilutapahtuma", jätetään alkomahoolit ja niiden käyttö turnauksen jälkeisiin ”jälkipeleihin” joten A-tuotteita ei saa tuoda urheilutalolle eikä sen läheisyyteen. KIITOS !  Mikäli tässä säännössä havaitaan rikkomuksia, on järjestäjällä oikeus poistaa kyseinen pelaaja peleistä ja rangaista joukkuetta sopivaksi katsomallaan tavalla, esim. sulkemalla koko joukkue pois turnauksesta. Mikäli tähän sääntöön tulee rikkomuksia se voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa turnauksen järjestelyjen päättymistä tähän kertaan. Tähän sääntöön tullaan kiinnittämään huomiota, edellisiä vuosia enemmin.

 

Turnaus on Savitaipaleen kunnan puulaakiturnaus. Niinpä on luonnollista, että turnauksen pelaajat ovat savitaipalelaisia tai kotoisin Savitaipaleelta (syntyneet / asuneet S:taipaleella, muuttaneet muualle).

 

Joukkueilla on kuitenkin mahdollisuus anoa, pätevin perustein, pelilupaa ulkopaikkakuntalaiselle. Tämä ”poikkeuslupa” on lähinnä tarkoitettu sellaisille henkilöille, jotka ovat ulkopaikkakuntalaisia, mutta käyvät koulussa / töissä Savitaipaleella tai edustavat savitaipalelaista seuraa tai on joitakin muita "päteviä yhteyksiä" Savitaipaleelle.

Joukkueen yhdyshenkilön tulee tehdä mahdollisen ulkopaikkakuntalaisen pelaajan "poikkeuslupa-anomus” osoitteeseen jukka.ukkonen@upm.com, 3 vuorokautta ennen turnauksen alkua. Mikäli joukkue käyttää turnauksessa luvatonta ulkopaikkakuntalaista pelaajaa, on järjestäjällä oikeus poistaa kyseinen pelaaja peleistä ja rangaista joukkuetta sopivaksi katsomallaan tavalla, esim. pistemenetyksellä tai sulkemalla joukkue pois sarjasta.

 

Joukkueen tulee lähettää pelaajaluettelo vuorokausi ennen turnauksen alkua osoitteeseen jukka.ukkonen@upm.com. Mahdolliset viimehetken lisäykset pitää tehdä 50 min. ennen ensimmäistä omaa ottelua. Joukkue saa käyttää turnauksessa vain listaan merkittyjä pelaajia.

 

Pelaajia ei ole vakuutettu järjestäjien toimesta, vaan jokainen pelaa omalla vastuullaan.

Voittajalle kiertopalkinto ja yhden tunnin jäävuoro Savitaipaleen Areenan Curling-radalle.

 

Kentällä on kerrallaan 4 pelaajaa + maalivahti, lentävät vaihdot. Puulaakitason salibandysäännöt ja tuomari on aina oikeassa. Joukkueella tulee olla yhtenäinen peliasu eli samanväriset pelipaidat. Mikäli kummallakin joukkueella on samanväriset paidat, järjestäjä määrää toisen joukkueen pelaajien laittamaan tarvittaessa liivit päälle, tässä ei ole mitään ns. kotijoukkue sääntöä.

 

Peliaika kaikissa otteluissa on 1x25 min. suoraa aikaa, aikalisä ei ole sallittu. Viimeinen kaksiminuuttinen on tehokasta peliaikaa kaikissa otteluissa. Sarjajärjestelmä päätetään turnaukseen ilmoittautumisten jälkeen.

 

Jos sijoitusotteluissa peliajan jälkeen ottelu on tasan, suoritetaan välittömästi rankkarikisa. Ensin kolme paria, jos näissä ei tule ratkaisua, niin sitten pari kerrallaan, kunnes voittaja on selvillä. Rankkarikisaan osallistujat kolmen ryhmissä, eli sama pelaaja saa olla aina seuraavassa kolmen ryhmässä.

 

Tasapisteissä joukkueiden paremmuuden määrää seuraava lista.  1.Keskinäisissä oteluissa saavutetut pisteet.  2.Keskinäisten otteluiden maaliero.  3.Keskinäisissä otteluissa tehdyt maalit.  4.Koko sarjan maaliero.  5.Koko sarjassa tehdyt maalit.  6.Arpa.

 

Osallistumismaksu 120 euroa / joukkue. Maksu etukäteen StU / Salibandyjuniorit tilille Nro 541500-238921 (viestiosaan teksti: Salibandyturnaus 2011 / joukkueen nimi).Kuitti suoritetusta maksusta on tuotava 50 min. ennen ensimmäistä omaa ottelua toimitsijoille. Toinen vaihtoehto on maksaa käteisellä toimitsijoille 50 min. ennen ensimmäistä omaa ottelua.

 

Turnauksen jyry: Jukka Ukkonen, Harri Saalasti, sekä joukkueiden edustajana Jori Nurmilaukas.

 

StU/Salibandy toivottaa kaikki pelaajat ja joukkueet tervetulleiksi. Mutta toivoo, että pelataan niin kuin puulaakia tulee pelata: ”SOPIVAN TOSISSAAN,  MUTTA  EI  LIIAN  VAKAVASTI  !!!”