StU:n Salibandyhistoriaa
StU:n salibandyhistoriaa vuosina 1991-2005.
30.6.2005 / Toni Valjakka
- StU:n salibandytoiminnassa, syksyllä 2005 alkaa viidestoista kausi.
- Wahlroosin Kaitsu toi salibandyn tullessaan kuntaan 1990 ja toiminta alkoi kunnan järjestämillä kerhoilla.
- Vuonna 1991 StU:n jalkapallojaosto otti salibandyn hoiviinsa seurassa. Salibandyliitto järjesti kaudella 91-92 ensimmäisen kerran valtakunnallista sarjatoimintaa junioreille ja StU oli heti mukana poikien alle 14-vuotisten sarjassa, sijoitus kuudes ja fair play-palkinto siististä pelistä.
- Kaudella 92-93 poikien juniorijoukkueen lisäksi miesten joukkue mukaan Suomi-Sarjaan (nelosdivari).
- Kaudella 93-94 sai StU ensimmäisen SM-mitalin E-poikien ottaessa hopeaa.
- Ensimmäinen SM-kulta tuli kaudella 94-95, F-poikien voittaessa sarjansa.
- Kaudella 95-96 oli ensimmäinen talvi kun myös tytöt osallistuivat liiton sarjoihin. Kyseinen kausi on ehkä seuran menestyksekkäin kausi, joka päättyi kahteen SM-kultaa (D-tytöt & F-pojat) ja kahteen SM-kuutossijaan (E-pojat & B-tytöt). Lisäksi kaikki seuran seitsemän juniorijoukkuetta olivat alkulohkoissaan kolmen parhaan joukossa.
- Kaudella 96-97 D-tytöt SM-kultaa. B- ja C-tytöt kummatkin tippuivat maalineron perustella SM-lopputurnauksesta.
- Kausi 97-98 on ainut, jolloin seuralla on ollut A-juniorijoukkue. A-tytöt pelasivat itsensä SM-lopputurnaukseen, jossa sijoitus oli viides. Joukkueessa pelasi myöhemmin naisten liigassa esiintyviä leidejä kuten Marjaana Mäntykivi ja ristiinalainen Niina Valjakka, joka on ollut viime vuosina naistenliigan pistepörssin kärkinimiä.
- Kun 90-luvun puolivälistä vuosituhannen loppuun StU:lla oli vuosittain 6-8 joukkuetta sarjassa, niin 2000-luvulla luku on vakiintunut neljään. Vuosituhannen vaihteen jälkeen poikajoukkueet hävisivät seurasta lähes täysin, liekkö jäähallin valmistumisella ollut osuutensa?
- Pelaajien lisäksi myös valmentajien ja taustahenkilöiden määrä on pienentynyt huomattavasti viime vuosina. ”Kokeneen polven” siirryttyä sivuun ei uusia kasvoja toimintaan ole ilmestynyt toivotusti.
- Hieman huolestuttavaa on, että kaudella 2005-2006 StU saa sarjaan vain kaksi joukkuetta, naisten II-divisioonajoukkueen sekä C-tyttöjen joukkueen. Viimeksi näin vähän joukkueita seuralla oli sarjassa kaudella 1992-93.
- StU on vuosien 1991-2005 välillä voittanut yhteensä 19 mitalia. SM-tasolla on voitettu 5 kultaa, 2 hopeaa ja 1 pronssi. Aluetasolla mestaruuksia on tullut 3, aluehopeaa 2 ja pronssia 3. Lisäksi epävirallisia SM-mitaleja 3 kpl. Kaudella 93-94 alkanut SM-mitaliputki katkesi vasta kaudella 2000-2001. Samalla kaudella alkoi kuitenkin aluemitaliputki, joka on kestänyt tähän päivään asti. Mitaliputken jatkumisesta on pitänyt lähinnä huolta tyttöjen loistava 89-91-ikäluokka, joka siirtyy tulevaksi kaudeksi C-ikäluokkaan, jossa SM-mitalin metsästäminen on jälleen mahdollista. Alle C-ikäiset pelaavat vain aluemestaruuksista.
- StU:ssa tai Savitaipaleella juniorina pelanneista naisten liigassa pelaavat/ovat pelanneet Marjaana Mäntykivi (NST), Tiia Ukkonen (Josba, NST), Niina Valjakka (Pelipeikot, Erä-3) sekä Kati Eteläpää (Happee, Josba, Erä-3). Ukkonen ja Valjakka ovat esiintyneet myös naisten maajoukkueessa. Eteläpää puolestaan valmensi liigaseura Tikkurilan Tiikerit viime kaudella Suomen mestareiksi ja Eurooppa Cupin hopealle.
- Vuosien saatossa StU:n salibandy-toiminnassa on ollut mukana monia ihmisiä. Wahlroosin Kaitsua voinee pitää salibandyn juurruttajana Savitaipaleella. Kaitsu toimi pitkän pätkän niin valmentajana kuin koko salibandytoiminnan vetäjänä alkutaipaleella. Muita keskeisiä toiminnan pyörittäjiä StU:ssa ovat olleet mm. Halon Lasse ja Leinosen Ilkka, jotka valmentamisen ohessa hoitivat vuosia sabatoiminnan tausta-asioita. Valmennuspuolelta mieleen tulevat mm. Karineen Eija, Tiaisen Jouni, Mäntykiven Jukka, Roiko-Jokelan Vesa, Kaupin Tarkki ja Saalastin Hape muutamia mainitakseni. Edellä mainitut ovat vain osa siitä suuresta määrästä aikuisia ja vanhempia, jotka ovat olleet StU:n salibandytoiminnassa mukana vuosien varrella.
- Kaikkia osallistuneita on mahdoton muistaa eikä aika edes riittäisi kaikkien kiittämiseen, vaikka muisti toimisikin. Joten lopuksi kiitänkin nyt kerralla kaikkia toiminnassa tähän asti mukana olleita. KIITOS.
StU:n salibandymitalit 1991-2005:
SM-kultaa 5 Aluekultaa 3 Epävirallinen SM-kulta 2
SM-hopeaa 2 Aluehopea 2 Epävirallinen SM-hopea 1
SM-pronssia 1 Aluepronssi 3
Yhteensä 8 Yhteensä 8 Yhteensä 3
Mitaleja yhteensä 19.
Mitalit kausittain:
91-92 -
92-93 -
93-94 SM-hopea (E-pojat)
94-95 SM-kulta (F-pojat)
95-96 SM-kulta (D-tytöt), SM-kulta (F-pojat)
96-97 SM-kulta (D-tytöt)
97-98 SM-pronssi (C-tytöt), Aluehopea (E-pojat), Epävirallinen SM-kulta (E-tytöt)
98-99 SM-kulta (C-tytöt), Epävirallinen SM-kulta (E-tytöt), Aluepronssi (E-pojat)
99-00 SM-hopea (C-tytöt), Epävirallinen SM-hopea (E-tytöt), Aluepronssi (E-pojat)
00-01 Aluepronssi (D-tytöt)
01-02 Itä-Suomen aluemestaruus (E-tytöt)
02-03 Itä-Suomen aluemestaruus (E-tytöt)
03-04 Itä-Suomen aluemestaruus (D-tytöt)
04-05 Länsi- ja Itä-Suomen alueiden hopeatila (D-tytöt)
StU:n salibandyjoukkuemäärät vuosittain (juniorit + aikuiset):
91-92 1 jun. joukkue
92-93 1 jun. + Miehet
93-94 2 jun. + Miehet
94-95 3 jun. + Miehet
95-96 7 jun. + Miehet
96-97 6 jun.
97-98 8 jun. + Ikämiehet
98-99 7 jun. + Miehet
99-00 6 jun. + M35 + M40 + Kolt Team
00-01 3 jun. + Naiset + Kolt Team
01-02 3 jun. + Naiset + Kolt Team
02-03 3 jun. + Naiset
03-04 4 jun. + Naiset
04-05 3 jun. + Naiset
StU:n salibandyhistoriaa tilastoina 1991-2005
Tiedot on kerätty Salibandyliiton kausikirjoista ja Yhteissanomien juttuarkistoista. Kokoajana on toiminut Toni Valjakka. Mahdollisista puutteista tai virheistä voi mielellään ilmoitella.
Kausi 1991-92 oli ensimmäinen kausi, jolloin pelattiin Suomessa valtakunnallisia juniorisarjoja.
Pojissa A-12, A-14, A-16, A-18 ja tytöissä A-18.
Luetteloissa Sarja Lohko ja Sijoitus, suluissa joukkueiden määrä lohkossa.
Kausi 1991-92 (1 joukkue):
Pojat alle 14-vuotta 6 (6) SM-kuutosia
Kausi 1992-93 (2 joukkuetta):
Miehet Suomi-Sarja, Lohko C 4 (10)
Pojat D-SM Lohko A 4 (5)
Kausi 1993-94 (3 joukkuetta):
Miehet Suomi-sarja (IV-div.) 3 (10)
Pojat D-SM Lohko A ?
Pojat E-SM SM-hopea
Kausi 1994-95 (4 joukkuetta):
Miehet IV-divisioona
Pojat C-SM Alkulohko ? (6)
Pojat D-SM Alkulohko 3 (6)
Pojat F-SM SM-kultaa
Kausi 1995-1996 ( 8 joukkuetta):
Miehet IV-divisioona, Lohko 11 6 (10)
Pojat C-SM Lohko 5 3 (5)
Pojat D-SM Lohko 3 2 (5)
Pojat E-SM Lohko 1 2 (7)
SM-lopputurnaus 6 (6) SM-kutosia
Pojat F-SM 1 (4) SM-kulta
Tytöt B-SM Lohko 1 2 (5)
SM-loppusarja 6 (6) SM-kutosia
Tytöt C-SM Lohko 1 3 (6)
Tytöt D-SM 1 (7) SM-kulta
Kausi 1996-1997 (6 joukkuetta):
Pojat C-SM Lohko 13 2 (5)
SM-välikarsinta, Lohko 6 5 (5)
Pojat D-SM Lohko 9 4 (7)
Pojat E Lohko 5 4 (6)
Tytöt B-SM Lohko 2 3 (5)
Tasapistein, tippui tulevalle SM-2 GamTe:lle.
Tytöt C-SM Lohko 3 3 (5)
Tasapistein, tippui tulevalle SM-3 Josba:lle.
Tytöt D-SM Lohko 1 1 (6)
SM-lopputurnaus 1 (4) SM-kultaa
Kausi 1997-1998 (9 joukkuetta):
Ikämiehet Lohko D 5 (5)
Pojat C-SM Lohko 17 3 (6)
Pojat D-SM Lohko 14 3 (5)
Pojat E Lohko 7 1 (7)
Itäisen alueen lopputurnaus, Lohko B 1 (3)
Välierävoitto Katajasta 11-8
Finaalitappio SC Bluesille 5-6 Aluehopeaa
Pojat F Lohko 3 4 (4)
Tytöt A-SM Lohko 1 2 (6)
SM-lopputurnaus 5 (6) SM-vitosia
Tytöt B-SM Lohko 5 4 (5)
Tytöt C-SM Lohko 8 1 (6)
SM-lopputurnaus, Lohko A 1 (4)
Välierätappio Erälle jatkoajalla 3-2
Pronssiotteluvoitto SC Topista 3-2 rl. SM-pronssia
Tytöt-E Epävirallinen SM-ottelusarja 1(3) Ikäluokan paras joukkue
Kausi 1998-1999 (8 joukkuetta):
Miehet VI-divisioona, Lohko 18 3 (9)
Pojat C-83 SM Lohko 9 4 (6)
Alempi jatkosarja, Lohko 1 1 (4)
Pojat D-85 Itä-Suomi, Lohko 12 4 (6)
Pojat E Itä-Suomi, Lohko 11 2 (6)
Aluelopputurnaus, Lohko 2 2 (3)
Välierätappio SC Bluesille 7-3
Pronssiotteluvoitto SB PaSa:sta 6-5 Aluepronssia
Pojat F Etelä-Suomi, Lohko 1 4 (4)
Alempi jatkosarja, Lohko 2 2 (3)
Tytöt C-SM Lohko 5 1 (7)
SM-lopputurnaus, Lohko B 1 (5)
Loppuotteluvoitto Erästä 2-1 SM-kultaa
Tytöt D Itä-Suomi, Lohko 2 4 (6)
Tytöt E Etelä-Suomi, Lohko 1 1 (7) Ikäluokan paras joukkue
Kausi 1999-2000 (8 joukkuetta):
M-40 ?
M-35 Lohko 8 5 (6)
Pojat C-83 SM Lohko 8 6 (6)
Pojat D-85 Lohko 9 8 (8)
Pojat E Lohko 13 1 (8)
Aluelopputurnaus, Lohko 2 2 (3)
Välierätappio Josba:lle 6-1
Pronssiotteluvoitto KuWesta 11-5 Aluepronssi
Tytöt C-SM Lohko 5 1 (7)
SM-loppusarja, Lohko 2 2 (5)
SM-välierä SB Rauma-StU 1-2 rl
Loppuottelu Saksiniekat-StU 3-2 SM-hopeaa
Tytöt D Lohko 5 2 (5)
Aluelopputurnaus 4 (6)
Tytöt E Etelä-Suomi, Lohko 2 1 (6)
Lopputurnaus 2 (4) Ikäluokan 2. paras joukkue
Kausi 2000-2001 (4 joukkuetta):
Naiset III-divisioona, Lohko 3 1 (5) Nousu II-divisioonaan
Pojat F Lohko 9 4 (6)
Tytöt D Lohko 3 2 (6)
Aluelopputurnaus 3 (4) Aluepronssi
Tytöt E Etelä-Suomi, Lohko 2 2 (4)
Loppusarja 4 (4)
Kausi 2001-2002 (4 joukkuetta):
Naiset II-divisioona, Sisä-Suomi, Lohko 1 3 (8) Nousu I-divisioonaan
Tytöt C-SM Lohko 4 3 (9)
SM-loppusarja, Lohko 1 4 (4) SM-sarjan 7-8. sija
Tytöt D Etelä-Suomi, Lohko 2 5 (5)
Tytöt E Itä-Suomi 1 (4) Aluemestaruus
Kausi 2002-2003 (4 joukkuetta):
Naiset 1-divisioona, Lohko 5 8 (10)
Pojat E-90 Kaakkois-Suomi, Lohko 1 3 (9)
Välikarsinta, Lohko B 2 (3)
Aluelopputurnaus 4 (4)
Tytöt C-SM Itä-Suomi, Lohko 1 1 (8)
SM-loppusarja, Lohko A 4 (4) SM-sarjan 7-8. sija
Tytöt E Itä-Suomi aluesarja, Lohko 1 2 (7)
Aluelopputurnaus 1 (4) Aluemestaruus
Kausi 2003-2004 (5 joukkuetta):
Naiset 1-divisioona, Lohko 5 7 (8)
Aluejatkosarja 5 (6)
Pojat E-91 Lohko 1 5 (8)
Tytöt B-SM Itä-Suomi, Lohko 5 3 (8)
Tytöt C-SM Itä-Suomi, Lohko 5 5 (6)
Tytöt D Itä-Suomen aluesarja, Lohko 1 1 (6)
Aluelopputurnaus Aluemestaruus
Kausi 2004-2005 (4 joukkuetta):
Naiset 1-divisioona, Itä-lohko 3 (9)
Pojat D-91 Lohko 41 6 (7)
Tytöt B-SM Itä-Suomi 4 (7)
Tytöt D Aluesarja, Itä-Suomi 1 (5)
Alueloppuhuipentuma (Länsi & Itä) 2 (4) Alue-hopeaa
Kolt Team:
Kolt Team oli Savitaipalelainen kaveriporukka, joka pelasi Liiton sarjoissa StU:n ”lisenssin” alla. Itsenäisesti toiminut ja kulunsa hoitanut joukkue ei ollut suoranaisesti StU:n joukkue, mutta koska joukkueessa oli paljon StU:n ”juniorimyllyn tuotteita”, voitaneen se laskea ainakin osittain StU:n salibandyhistoriikin osaseksi.
2001-2002 Miehet Kolt Team V-divisioona, Lohko 35 4 (10)
2000-2001 Miehet Kolt Team V-divisioona, Lohko 34 4 (10)
1999-2000 Miehet Kolt Team VI-divisioona, Lohko 21 2 (10)
Savitaipale 30.6.2005 Toni Valjakka
StU:n salibandyhistoriaa tilastoina 2005-2014.
30.12.2014 / Jukka Ukkonen
Tiedot on kerätty Salibandyliiton kausikirjoista ja StU salibandyn vuosittaisista toimintakertomuksista, kokoajana on toiminut Jukka Ukkonen. Puutteista ja virheistä otetaan ilmoitukset mielellään vastaan.
Luetteloissa kausittain, StU joukkueet, Sarja, Lohko, Sij. lohkossa, (suluissa jouk. määrä)
Kausi 2005-2006
Naiset 2.div. Kaakkois-Suomi Alkusarja Lohko 5 4 (7)
C-Tytöt K-S ja S-K SM-Alkusarja Lohko 1 1 (7)
Koko suomi SM-Loppusarja Lohko 2 4 (4)
Loppusijoitus SM-sarja 7.-8.sija.
D91-pojat Yhteisjoukkue VoiKu (Voisalmen Kunto) Lpr:n kanssa.
6 VoiKu + 6 StU pelaajaa joukkueessa mukana.
K-S Aluesarja Lohko 1 4 (8)
SB-Kerhotoiminta pojat 93 synt.
pojat 94-95 synt.
Kausi 2006-2007
Ei omia StU:n joukkueita mukana sarjatoiminnassa.
C91-pojat Yhteisjoukkue VoiKu (Voisalmen Kunto) Lpr:n kanssa.
7 VoiKu + 7 StU pelaajaa joukkueessa mukana.
K-S Aluesarja Lohko 41 5 (7)
B-tytöt Yhteisjoukkue NST Lpr:n kanssa.
10 NST + 6 StU pelaajaa mukana joukkueessa.
K-S SM-Alkusarja Lohko 41 2 (6)
Lisäksi StU:n tytöt pelasivat NST A- ja C-tytöissä.
SB-Kerhotoiminta pojat 93 synt.
pojat 94-95 synt.
pojat 96-99 synt.
tytöt 95-99 synt.
Kausi 2007-2008
Ei omia StU:n joukkueita mukana sarjatoiminnassa.
A-tytöt Yhteisjoukkue NST Lpr:n kanssa.
17 NST + 5 StU pelaajaa mukana joukkueessa.
Itälohko SM-Alkusarja 1 (7)
Loppuhuipennus SM-sarja 2 (4)
Loppusijoitus SM hopeaa
B-tytöt Yhteisjoukkue NST Lpr:n kanssa.
19 NST + 7 StU pelaajaa mukana joukkueessa.
K-S SM-Alkusarja Lohko 41 1 (5)
Koko Suomi SM-loppusarja Lohko 2 1 (5)
Välierissä ja pronssipeleissä tappio. Loppusijoitus SM 4.sija.
SB-Kerhotoiminta pojat 93-95 synt.
pojat 96-99 synt.
tytöt 95-99 synt.
Kausi 2008-2009
Ei omia StU:n joukkueita mukana sarjatoiminnassa.
Yksittäisiä StU:n pelaajia NST:n poika ja tyttöjunioreissa, sekä NST naisten SM-sarjassa.
SB-Kerhotoiminta pojat 93-95 synt.
pojat 96-99 synt.
tytöt 95-99 synt.
Kausi 2009-2010
Naiset 2.div. K-S Alkusarja Lohko 5 2 (10)
Itä-Suomi Aluejatkokarsinta 1 Turnaus
27.2.2010 Mikkeli 2 (4)
Koko Suomi Loppusarja 2 Lohkoa
13.-14.3.2010 Turku 6 (6)
Naiset Suomen CUP 1.kierros Turnausmuotoisena
5.-6.9.2009 Kouvola 5 (5)
Yksittäisiä StU:n pelaajia NST:n poika ja tyttöjunioreissa.
SB-Kerhotoiminta pojat 91-93 synt.
pojat 94-95 synt.
tytöt + pojat 2000-2002 synt.
1.1.2010 Alkaen salibandyn rahaliikenne ja tilit erotettu StU jalkapallojaoston tileistä, vaikka salibandy toimii edelleen jalkapallojaoston alaisuudessa.
Kausi 2010-2011
Naiset 2.div. K-S Alkusarja Lohko 42 1 (6)
K-S Ylempi jatkosarja 4 (4)
Naiset Suomen CUP 1.kierros Turnausmuotoisena
5.9.2010 Savonlinna 2 (4)
2.kierros Turnausmuotoisena
19.9.2010 Nurmijärvi 3 (3)
SB-Kerhotoiminta pojat 93-95 synt.
pojat 2000-2002 synt.
tytöt 1998-2002 synt.
Kausi 2011-2012
Naiset 2.div. K-S Alkusarja Lohko 5 3 (9)
E1-pojat K-S Alkusarja Lohko 42 3 (7)
(synt.2000) K-S Ylempi jatkosarja 7 (7)
SB-Kerhotoiminta pojat 94-96 synt.
pojat 97-99 synt.
tytöt + pojat 2002-2004 synt.
Yhteistoiminta NST Future (B-tytöt). Rinnakkaisedustus 10 pelaajan kanssa.
Kausi 2012-2013
Naiset 2.div. K-S Alkusarja Lohko 5 2 (6)
Itä-Suomi Ylempi jatkosarja 2 (5)
Koko Suomi Loppusarja 2 Lohkoa
9.-10.3.2013 Tampere 3 (6)
D2-pojat K-S Alkusarja Lohko 42 5 (10)
(synt.2000) K-S Aluejatkosarja Lohko 2 2 (7)
SB-Kerhotoiminta pojat 94-96 synt.
pojat 97-99 synt.
tytöt + pojat 2002-2004 synt.
Yhteistoiminta NST Future (B-tytöt). Rinnakkaisedustus 13 pelaajan kanssa.
StU:n naisille tarjottiin, ensimmäisenä noususta ulosjääneenä joukkueena, kesällä 2013 paikkaa 1.-divisioonaan seuraavaksi kaudeksi. Tiedon tullessa kovin myöhään sekä taloudellisten mahdollisuuksien vuoksi StU ei ottanut 1.-div. sarjapaikkaa vastaan.
Kausi 2013-2014
Naiset 2.div. K-S Alkusarja Lohko 5 3 (7)
D1-pojat K-S Alkusarja Lohko 42 6 (6)
(synt.2000) K-S Aluejatkosarja Lohko B 2 (9)
SB-Kerhotoiminta pojat 94-96 synt.
pojat 97-99 synt.
tytöt + pojat 2001-2005 synt.
tytöt + pojat 2006-2007 synt.
Yhteistoiminta NST Future (B-tytöt). Rinnakkaisedustus 15 pelaajan kanssa.
Muuta tilastotietoa StU:n salibandytoiminnasta ja StU:n junioreissa mukana olleista pelaajista vuosien varrelta, v.1991-2014.
StU:n salibandytoiminta on toiminut jalkapallojaoston alaisuudessa kaudesta 1991-1992 alkaen, vuoden 2014 loppuun saakka. Jalkapallojaostossa on ollut edustajana ns. salibandyn yhdyshenkilö.
Salibandyjaoston perustamiskokous, pidettiin 6.11.2014 Liikuntatalolla. Kokouksessa päätettiin perustaa oma salibandyjaosto joka aloitti toimintansa 1.1.2015 alkaen.
Salibandyjaoston kokoonpanoksi (kausi v.2014-2015) valittiin seuraavat henkilöt: Jukka Ukkonen jaoston puheenjohtaja. Varapuheenjohtaja Tero Hjerppe, sihteeri Jenni Enbuska, rahastonhoitaja Mirka Kukka. Jäseninä perustettavassa jaostossa Ville Kilkkinen, Harri Saalasti, Aino Jokela, Emmi Jokela sekä Jenni Saalasti.
StU:n johtokunta vahvisti kokouksessaan 10.11.2014 salibandyjaoston perustamisen.
StU:n salibandy toiminnan yhdyshenkilöinä vuosina 1991-2014 ovat toimineet kausittain seuraavat henkilöt.
Nimet on kerätty vuosittain ilmestyvistä salibandyliiton kausikirjoista.
Kausi 1991 – 1992 Kaj Wahlroos Kausi 1992 – 1993 Kaj Wahlroos
Kausi 1993 – 1994 Kaj Wahlroos Kausi 1994 – 1995 Kaj Wahlroos
Kausi 1995 – 1996 Kaj Wahlroos Kausi 1996 – 1997 Kaj Wahlroos
Kausi 1997 – 1998 Lasse Halko Kausi 1998 – 1999 Lasse Halko
Kausi 1999 – 2000 Lasse Halko Kausi 2000 – 2001 Lasse Halko
Kausi 2001 – 2002 Lasse Halko Kausi 2002 – 2003 Ilkka Leinonen
Kausi 2003 – 2004 Lasse Halko Kausi 2004 – 2005 Jukka Ukkonen
Kausi 2005 – 2006 Jukka Ukkonen Kausi 2006 – 2007 Jukka Ukkonen
Kausi 2007 – 2008 Jukka Ukkonen Kausi 2008 – 2009 Jukka Ukkonen
Kausi 2009 – 2010 Jukka Ukkonen Kausi 2010 – 2011 Jukka Ukkonen
Kausi 2011 – 2012 Jukka Ukkonen Kausi 2012 – 2013 Jukka Ukkonen
Kausi 2013 – 2014 Jukka Ukkonen Kausi 2014 – 2015 Jukka Ukkonen
Salibandyjaosto on järjestänyt perinteikkään ja kovasti suosiotaan lisänneen Savitaipaleen kunnan puulaakiturnauksen aina keväisin kauden pääteeksi. Alla tilastotietoja koko puulakiturnauksen ajalta v.1998 alkaen.
Salibandy puulaakiturnaus tilastoja vuosittain.
Vuosi | viikko | pvm. | Joukkuita | Otteluita | Palaajia | Voittaja |
1998 | KUPO | |||||
1999 | PLAYBOYS | |||||
2000 | KUPO | |||||
2001 | Team PeBa | |||||
2002 | KUPO | |||||
2003 | NouHätä | |||||
2004 | NouHätä | |||||
2005 | vk. 19 | 13. - 14.5. | 8 | 18 | 82 | KUPO |
2006 | vk. 19 | 12. - 13.5. | 8 | 18 | 86 | TAPO |
2007 | vk. 17 | 27. - 28. 4. | 9 | 20 | 90 | Opettajat |
2008 | vk. 16 | 18. - 19. 4. | 10 | 25 | 107 | FC Multiskills |
2009 | vk. 17 | 24. - 25. 4. | 12 | 24 | 136 | TAPO |
2010 | vk. 16 | 23. - 24. 4. | 13 | 28 | 151 | STKP |
2011 | vk. 18 | 6. - 7.5. | 14 | 31 | 174 | FC Multiskills |
2012 | vk. 16 | 20. - 21. 4. | 14 | 31 | 168 | STKP |
2013 | vk. 17 | 26. - 27. 4. | 16 | 34 | 190 | TAFS |
2014 | vk. 19 | 9. - 10.5. | 14 | 31 | 156 | FC Multiskills |
Alkuvuosien tiedoissa on vain vuosiluku ja voittajajoukkue, jonka nimi on kaiverrettuna kiertopalkinnon kyljessä.
StU:n junioritoiminnassa mukana olleista pelaajista on salibandyn aikuisten sarjoissa SM-sarjaa ( tai muiden maiden pääsarjaa ) pelaavien joukkueiden mukana olleet seuraavat pelaajat.
Kati Eteläpää Runkosarja pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
95-96 | Happee | 15 | 5 | 4 | 9 | 4 | P |
96-97 | Happee | 22 | 4 | 1 | 5 | 6 | P |
97-98 | Josba | 22 | 9 | 5 | 14 | 2 | P |
98-99 | Josba | 21 | 4 | 2 | 6 | 4 |
|
99-00 | Erä III | 17 | 9 | 7 | 16 | 2 | K |
00-01 | Erä III | 20 | 11 | 5 | 16 | 2 |
|
01-02 | Erä III | 8 | 1 | 0 | 1 | 2 |
|
| Yht. | 125 | 43 | 24 | 67 | 22 |
Kati Eteläpää Playoff pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | |
95-96 | Happee | 5 | 1 | 0 | 1 | 0 |
96-97 | Happee | 6 | 1 | 1 | 2 | 2 |
97-98 | Josba | 6 | 1 | 0 | 1 | 0 |
98-99 | Josba | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 |
99-00 | Erä III | 9 | 2 | 1 | 3 | 0 |
00-01 | Erä III | 2 | 0 | 1 | 1 | 0 |
| Yht. | 30 | 5 | 3 | 8 | 2 |
Aino Jokela Runkosarja pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
06-07 | NST | 3 | 1 | 1 | 2 | 0 | H |
07-08 | NST | 10 | 0 | 1 | 1 | 0 | P |
08-09 | NST | 16 | 1 | 3 | 4 | 4 | P |
09-10 | NST | 18 | 0 | 0 | 0 | 2 | P |
11-12 | NST | 20 | 8 | 9 | 17 | 4 | P |
| Yht. | 67 | 10 | 14 | 24 | 10 |
Aino Jokela Playoff pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | |
07-08 | NST | 11 | 1 | 0 | 1 | 0 |
08-09 | NST | 5 | 0 | 0 | 0 | 0 |
09-10 | NST | 8 | 1 | 0 | 1 | 0 |
11-12 | NST | 8 | 7 | 2 | 9 | 6 |
| Yht. | 32 | 9 | 2 | 11 | 6 |
Oskari Kangas Runkosarja pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
06-07 | NST | 1 | 1 | 0 | 1 | 0 |
|
08-09 | NST | 26 | 6 | 3 | 9 | 2 |
|
09-10 | NST | 25 | 0 | 1 | 1 | 4 |
|
10-11 | NST | 25 | 16 | 7 | 23 | 6 |
|
| Yht. | 75 | 23 | 11 | 34 | 12 |
|
Riina Markku Runkosarja pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
06-07 | NST | 4 | 0 | 1 | 1 | 0 | H |
07-08 | NST | 10 | 2 | 0 | 2 | 0 | P |
08-09 | NST | 17 | 6 | 0 | 6 | 2 | P |
11-12 | NST | 6 | 0 | 0 | 0 | 0 | P |
| Yht. | 37 | 8 | 1 | 9 | 2 |
Riina Markku Playoff pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | |
07-08 | NST | 11 | 0 | 1 | 1 | 0 |
08-09 | NST | 7 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Yht. | 18 | 0 | 1 | 1 | 0 |
Marjaana Mäntykivi Runkosarja pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
02-03 | NST | 19 | 6 | 0 | 6 | 6 |
|
08-09 | NST | 22 | 3 | 2 | 5 | 2 | P |
09-10 | NST | 20 | 2 | 3 | 5 | 0 | P |
| Yht. | 61 | 11 | 5 | 16 | 8 |
Marjaana Mäntykivi Playoff pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | |
02-03 | NST | 3 | 0 | 0 | 0 | 0 |
08-09 | NST | 7 | 0 | 1 | 1 | 0 |
09-10 | NST | 8 | 1 | 1 | 2 | 2 |
| Yht. | 18 | 1 | 2 | 3 | 2 |
Tiia Ukkonen Runkosarja pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
00-01 | Josba | 19 | 4 | 2 | 6 | 0 |
|
01-02 | Josba | 22 | 10 | 7 | 17 | 4 |
|
02-03 | Josba | 22 | 11 | 14 | 25 | 4 |
|
04-05 | NST | 22 | 20 | 10 | 30 | 0 | P |
05-06 | NST | 22 | 16 | 8 | 24 | 0 | K |
06-07 | NST | 12 | 6 | 2 | 8 | 0 | H |
07-08 | NST | 18 | 15 | 10 | 25 | 4 | P |
08-09 | NST | 21 | 16 | 18 | 34 | 6 | P |
09-10 | NST | 22 | 34 | 22 | 56 | 0 | P |
10-11 | NST | 22 | 17 | 20 | 37 | 4 | H |
| Yht. | 202 | 149 | 113 | 262 | 22 |
Tiia Ukkonen Playoff pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | |
00-01 | Josba | 7 | 3 | 0 | 3 | 0 |
01-02 | Josba | 5 | 2 | 0 | 2 | 0 |
02-03 | Josba | 3 | 1 | 0 | 1 | 0 |
04-05 | NST | 10 | 2 | 2 | 4 | 0 |
05-06 | NST | 12 | 8 | 7 | 15 | 2 |
06-07 | NST | 10 | 12 | 3 | 15 | 0 |
07-08 | NST | 11 | 8 | 9 | 17 | 4 |
08-09 | NST | 5 | 3 | 2 | 5 | 0 |
09-10 | NST | 8 | 5 | 9 | 14 | 0 |
10-11 | NST | 11 | 9 | 4 | 13 | 0 |
| Yht. | 82 | 53 | 36 | 89 | 6 |
Taru Vaartaja Runkosarja pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
06-07 | NST | 4 | 0 | 0 | 0 | 0 | H |
07-08 | NST | 9 | 0 | 1 | 1 | 0 | P |
| Yht. | 13 | 0 | 1 | 1 | 0 |
|
Taru Vaartaja Playoff pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | |
07-08 | NST | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Yht. | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 |
Niina Valjakka Runkosarja pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
00-01 | Pelipeikot | 22 | 22 | 10 | 32 | 0 |
|
01-02 | Pelipeikot | 22 | 19 | 4 | 23 | 16 |
|
02-03 | Pelipeikot | 22 | 16 | 5 | 21 | 4 |
|
03-04 | Erä III | 20 | 14 | 17 | 31 | 6 | H |
04-05 | Erä III | 22 | 24 | 18 | 42 | 10 | H |
05-06 | Erä III | 21 | 16 | 15 | 31 | 2 |
|
06-07 | Erä III | 18 | 8 | 8 | 16 | 0 | K |
07-08 | Erä III | 18 | 11 | 8 | 19 | 2 |
|
08-09 | PSS | 22 | 13 | 7 | 20 | 2 |
|
| Yht. | 187 | 143 | 92 | 235 | 42 |
|
Niina Valjakka Playoff pelien tilastot
Kausi Seura | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | |
00-01 | Pelipeikot | 3 | 1 | 1 | 2 | 2 |
01-02 | Pelipeikot | 5 | 4 | 2 | 6 | 4 |
02-03 | Pelipeikot | 3 | 0 | 2 | 2 | 0 |
03-04 | Erä III | 12 | 3 | 3 | 6 | 4 |
04-05 | Erä III | 10 | 9 | 4 | 13 | 2 |
05-06 | Erä III | 9 | 9 | 1 | 10 | 0 |
06-07 | Erä III | 10 | 9 | 5 | 14 | 0 |
07-08 | Erä III | 5 | 1 | 2 | 3 | 0 |
08-09 | PSS | 7 | 5 | 2 | 7 | 2 |
| Yht. | 64 | 41 | 22 | 63 | 14 |
Tiia Ukkonen Runkosarja pelien tilastot, Ulkomaat
| Kausi Seura | Maa | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | Mital. | |
| 03-04 | Boden | Ruotsi | 20 | 16 | 6 | 22 | 2 | P |
| 11-12 | Piranha | Sveitsi | 20 | 16 | 6 | 22 | 4 | K |
| 12-13 | Piranha | Sveitsi | 17 | 6 | 9 | 15 | 2 | K |
| 13-14 | Piranha | Sveitsi | 18 | 8 | 8 | 16 | 0 | K |
|
| Yht. |
| 75 | 46 | 29 | 75 | 8 |
Tiia Ukkonen Playoff pelien tilastot, Ulkomaat
Kausi Seura | Maa | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. | |
03-04 | Boden | Ruotsi | 3 | 3 | 0 | 3 | 0 |
11-12 | Piranha | Sveitsi | 7 | 3 | 2 | 5 | 0 |
12-13 | Piranha | Sveitsi | 10 | 5 | 2 | 7 | 4 |
13-14 | Piranha | Sveitsi | 7 | 3 | 0 | 3 | 0 |
| Yht. |
| 27 | 14 | 4 | 18 | 4 |
Kati Eteläpää, Valmentajana toimitut Seurat, kaudet ja saavutukset.
Vantaa Floorball Team (VFT), 2.valm. v.2001-2002, Hopeaa.
Vantaa Floorball Team (VFT), 2.valm. v.2002-2003, Neljäs.
Vantaa Floorball Team (VFT), Päävalm. v.2003-2004, Kultaa.
Tikkurilan Tiikerit (Tiikerit), Päävalm. v.2004-2005, Kultaa.
Tikkurilan Tiikerit (Tiikerit), Päävalm. v.2005-2006, Viides.
Porvoon Salibandyseura (PSS), Päävalm. v.2006-2007, Pronssi.
Porvoon Salibandyseura (PSS), Päävalm. v.2007-2008, Hopeaa.
Porvoon Salibandyseura (PSS), Päävalm. v.2008-2009, Neljäs.
Porvoon Salibandyseura (PSS), Päävalm. v.2009-2010, Viides.
Red Ants Rychenberg Winterthur (Sveitsi), 2.valm. v.2010-2011, Kultaa.
Red Ants Rychenberg Winterthur (Sveitsi), 2.valm. v.2011-2012, Pronssi.
Red Ants Rychenberg Winterthur (Sveitsi), Päävalm. v.2012-2013, Pronssi.
Red Ants Rychenberg Winterthur (Sveitsi), Päävalm. v.2013-2014, Pronssi.
Suomi, Naisten maajoukkue (2.valm.), v.2005-2006.
Suomi, Naisten maajoukkue (2.valm.), v.2006-2007.
StU:n junioritoiminnassa harrastuksen aloittaneista pelaajista on salibandyn Suomen maajoukkuetta edustaneet, juniorien ja aikuisten joukkueissa seuraavat pelaajat.
Suomen Tyttöjen maajoukkue edustukset. Pelaajat, ottelut ja tilastot.
Nimi | Synt. aika | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. |
Aino Jokela | 10.02.1990 | 14 | 1 | 2 | 3 | 2 |
Riina Markku | 14.01.1990 | 14 | 3 | 3 | 6 | 2 |
Tiia Ukkonen | 08.03.1984 | 6 | 1 | 2 | 3 | 0 |
Suomen Naisten maajoukkue edustukset. Pelaajat, ottelut ja tilastot.
Nimi | Synt. aika | Ot. | Ma. | Sy. | Pist. | Jääh. |
Ukkonen Tiia | 08.03.1984 | 110 | 45 | 28 | 73 | 16 |
Valjakka Niina | 03.08.1978 | 31 | 7 | 3 | 10 | 4 |
Suomen maajoukkueen mukana MM-kisoissa, olleet edustukset ja niissä saavutetut mitalit:
Aino Jokela
MM – 2008 Puola Suomen U-19 Tytöt Pronssia.
Riina Markku
MM – 2008 Puola Suomen U-19 Tytöt Pronssia.
Tiia Ukkonen
MM – 2005 Singapore Suomen Naiset Hopeaa.
MM – 2007 Tanska Suomen Naiset Hopeaa.
MM – 2009 Ruotsi Suomen Naiset Pronssia.
MM – 2011 Sveitsi Suomen Naiset Hopeaa.
MM – 2013 Tshekki Suomen Naiset Hopeaa.
Niina Valjakka
MM – 2003 Sveitsi Suomen Naiset Pronssia.
MM – 2007 Tanska Suomen Naiset Hopeaa.
Kati Eteläpää
MM – 2007 Tanska Suomen Naiset (2.valm.) Hopeaa.
Savitaipale 30.12.2014 Jukka Ukkonen