2015

TEKONURMIKENTTÄ VARATTU 2015:

 

JALKAPALLON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Jaoston tavoitteena on tarjota virikkeellistä ja ohjattua harrastus- ja kilpailutoimintaa jalkapallon parissa.

Miesten joukkue pelaa kutosdivisioonassa ja ikämiehet pelaavat JKKI-35-sarjaa.  Junioreissa piirisarjaa pelaavia joukkueita ovat D13, D12 ja E11 sarjoissa. Pienpelisarjaa pelaa C-tytöt (poikien D13 7vs7 sarjaa). Korttelisarjaa pelaavat F7, F8, F9, E-junnut. Lisäksi kesällä toimii jalkapallokoulu.

Junioripuolella yhteistyötä tehdään ainakin KoPa:n, PEPO:n ja LauTP:n kanssa.

Keväällä ennen nurmelle/tekonurmelle pääsyä vuokrataan harjoitusaikaa juniorijoukkueille harjoitushallista tarpeen mukaan.

Jalkapallojaosto osallistuu Sapassi -futis tapahtuman järjestämiseen yhdessä Suomen Jalkapallovalmentajat ry:n kanssa.

Nurmikentän kunto selvitetään ja tarvittaessa kunnostetaan. Kenttien hoitoon, kasteluun, pelikenttien merkintään ja jalkapallokoulun vetäjiksi yritetään palkata paikkakuntalaisia nuoria kesätöihin.

Kentän hoitokuluihin haetaan kunnalta kohdeavustusta.

Muita tulonhankintakeinoja ovat Säänjärven järjestysmiesvuoro sekä Osuuspankin hippokisat

 

Jaoston kokoonpano kaudelle 2015:

Jari Enbuska, puheenjohtaja,  0400 367 939

Kaarina Kilpi, sihteeri

Ville Kilkkinen

Antti Kontunen

Esa Mäkelä

Jani Näivä

Jarmo Olkkonen

Satu Valassaari

 

Savitaipale 28.10.2014


Jari Enbuska